Otteluraportti pudotuspelien ensimmäinen kierros Variskalla RaLepaa vastaan 25.2.
26.2.2018 9:25 Uutiset / Naisten edustusjoukkue

VOITTOPUTKI JATKUI

KIISTO1 - RaLepa 3 - 0 (25-16,26-24,25-14)

Ensimmäiseen pudotuspeliimme lähdettiin kokoonpanolla: Jenni passarina,Mailis hakkurina,Jessica ja Alisa yleispelaajina, Jenna ja Elina keskellä, sekä Maria liberona.

Peli alkoi meiltä hyvin. Saatiin peli rennosti käyntiin, ja se näkyi hyvinä suorituksina. Raahe ei päässyt missään välissä kunnolla peliin mukaan, niinpä veimme erää jatkuvasti ja päätimme sen voitokkaasti lukemiin 25-16.

Tokaan erään lähdettiin samalla kokoonpanolla. Erä alkoi tasaisesti. Johdimme parilla pisteellä erän puoleen väliin asti, kunnes pelimme alkoi töksähdellä. Raahe sai muutaman hyvän torjuntapisteen, joilla he tulivat tasoihin. Kovat syötöt rikkoivat myös meidän vastaanoton, eikä meiltä meinannut löytyä hyökkäysten päättäjää. Veera vaihdettiin Jessican tilalle vahvistamaan vastaanottoa, ja saatiin peli taas jotenkin kulkemaan. Raahen kova keskipeli oli meille myrkkyä ja Raahe vei erän eräpallotilanteeseen. Emme kuitenkaan antaneet periksi! Tilanne oli tiukasti 22-24, kun Jenni asteli syöttämään. Jenni paukutti meille kaksi kovaa ässää ja nosti meidät tasatilanteeseen 24-24. Kaksi viimeistä pistettä taisteltiin tosissamme ja lopulta Alisa niittasi pallon lattiaan ja päätti toisen erän lukemiin 26-24. Tämä erä voitettiin taistelulla!

Pitkällä erätauolla nollasimme päämme ja lähdimme heti kunnon soturi-asenteella pelaamaan. Sama kentällinen lähti kuin kahteen ekaan eräänkin. Jenni jatkoi hyviä syöttöjään ja revimme kuuden pisteen kaulan heti alkuun. Peli kulki taas rennommin ja teimme hyviä suorituksia joukkueena. Varmistuspeli oli hyvää ja saimme myös torjuntapisteitä, mitkä kasvattivat hurmostamme. Jenna syötti erän lopussa muutaman ässän ja vahvisti johtoamme. Kapteenimme Alisa johdatti lopulta meidät kolmannen erän voittoon lukemin 25-14.

3-0 voitto maistuu hyvältä! Ensi lauantaina joukkueemme suuntaakin sitten Raaheen hakemaan toista voittoa!

Kiitos paljon katsojille upeasta kannustamisesta!

#11 & #12


   
Lisää uutisia
Vaasan Kiisto
«  Syyskuu   »
Kategoriat