AJANKOHTAISTA KUNTOJAOSTOSTA
28.5.2021 14:08 Uutiset / Pääsivusto

Kuntojaoston toiminta jatkuu syksyllä

Kiiston kuntojaoston kevään 2021 toiminta päättyi nyt toukokuun lopussa. Kausi oli harmillisesti koronaviruksen vuoksi rikkonainen. Koulujen salit olivat kiinni suuren osan ajasta. Ainoastaan kunto keilaajat pääsivät maskin kanssa harjoittelemaan säännöllisesti. Tosin osa joutui jäämään pois virusta välttäen.

Kesällä ja alkusyksyllä on käynnistämässä uusi kuntojaoston toimintamuoto – luontoretkeily. Kutsumme kaikkia mukaan neljään sunnuntaipäivän retkeen alkaen sunnuntaina 18.7. Kaskisiin. Meitä on odottamassa Kaskisten Vedon porukka, jotka näyttävät meille merellistä luontoa. Aika kuluu mukavasti yhdessä myös jutellen ja omia eväitä nauttien sekä makkaraa paistaen. Lähtö olisi Vaasasta noin klo 10 ja Kaskisissa oltaisiin klo 12, josta sitten ohjelma alkaisi. Lähdettäisiin omalla autolla. Suositellaan, että mukana olijat maksaisivat kuskille bensakulut ja kuljettaja vastuulla olisi ajaminen. Kaikki ovat tervetulleita mukaan. Perimme näistä koeluonteisista retkistä jäsenmaksun 10 euroa. Ohjelma jatkuisi saman tyyppisenä sitten elokuun 29.8 sunnuntaina. Isäntänä on Seinäjoen Sisu ja kohteina Paukaneva ja Kyrkösjärvi. Syyskuulla su 5.9 tutustumme Lapuan Ponnistuksen johdolla Simpsiöön kuntokohteena ja Ähtäriin su 19.9. Ähtärin Valpas isäntänä, kohteena Arpainen.

Lisäksi on mahdollisuus osallistua ke-su 21.-25.7. Lapuan Ponnistuksen kutsumana retkelle Kuusamon Konttaisen leirikeskukseen, jossa ohjelmassa luontoon tutustumista kuntoillen, mm. Karhun Kierros ja Rukan maisemat. Hinta-arvio kuljetuksineen Lapualta sekä majoituksineen (mökki tai päärakennus) on n. 100 euroa.

Syksyllä käynnistyvät perinteelliset ohjelmat:

-kuntokeilailu to 2.9. klo 17 hallilla. Mukaan mahtuu hyvin. Yhteys Pekka Iitola puh: 050 560 995

-kuntolentopallo alkaen 1 vko syyskuussa. Yhteys Pirjo Viljamaa 050 3490 695 (paikka ja aika varmistuvat myöhemmin)

-kuntojumppa Erkki Vallin johdolla tiistaisin klo 16 (paikka ollut Hagan koulu, varmistuu myöhemmin) alkaen ti 14 .9.2021.
Yhteys Erkki Valli 045 151 2611

Hyvää kesä toivottaen

Vaasan Kiiston kuntojaosto
Erkki Valli Antti Koski

Pj 045-151 2611 Sihteeri 0500-712 903 a.koski(at)netikka.fi


   
Lisää uutisia
Kuntoilu
«  Kesäkuu   »
Kategoriat